Osa 4. Fever

Osan lukumusiikki.

Me istuttiin iltaa Neelan vanhempien kodissa. Me oltiin siellä, koska kuukauden päästä meidän olisi Neelan kanssa pitänyt marssia alttarille ja sitoutua toisiimme loppuiäksi. Häitä oli suunniteltu pitkään ja hartaasti, joskin itse olin hieman ulkopuolinen koko asiassa. Neela se minua kosi, en minä häntä. Minä en olisi ehkä halunnut vielä sitoutua loppuelämäkseni, mutta kun tilaisuus tuli, minä vain ajattelin: ”Hitto, tässä sitä mennään.”

Neelan vanhemmat Jane ja Tristan eivät olleet aluksi järin ihastuneita minuun ja varsinkaan tyyliini. 

Minä ja Neela taas sovimme ainakin Neelan mielestä täydellisesti toisillemme. Sillä hetkellä, viinilasillisen ääressä, minäkin saatoin uskoa siihen. Kuuntelimme Janen iloista juttelua ja suunnitelmia. He olivat menossa seuraavana päivänä tekemään viimeisen sovituksen häämekossa ja Jane oli riemuissaan. Hänen ainoa tyttärensä oli valinnut itselleen kuulemma täydellisen puvun. Minähän en tietenkään saisi nähdä sitä ennen hääpäivää, kun Neela kulkisi isänsä käsipuolessa alttarille. 

”Leon, sinähän voisit häiden kunniaksi leikata hiuksesi”, Jane ehdotti, selvästikin täysin vakavissaan. 

Hetken ajan kykenin vain tuijottamaan häntä, miettimään, että onko tuo nainen tosissaan. Hiusten leikkaus vain yksien häiden takia? Olin kasvattanut hiuksiani puoli ikuisuutta ja en todellakaan leikkaisi niitä, vaikka Jane itse alkaisi jahdata minua saksien kanssa.  

”Mietitään sitä sitten myöhemmin”, sain tokaistu ja hymyilin, mikä muistutti lähinnä irvistystä.

”Ja minä pidän sinun hiuksistasi”, Neela sanoi väliin.

Yllättäen minua alkoi huimata. Ainoa selkeä ajatus päässäni oli, etten todellakaan leikkaisi hiuksiani. Pudistin päätäni heikonlaisesti ja kuulin kuin sumun takaa, miten Neela aloitti puhumaan innoissaan hiuksistaan, millainen kampaus hänelle tulisi. 

Neelan puheen ansioista kukaan ei kiinnittänyt minuun paljoa huomiota kun mutisin hiljaa anteeksipyynnön ja nousin pöydästä. 

”Leon, mitä mieltä sinä olet?” Neela kysyi minulta kun kävelin haparoivin askelin kohti kylpyhuonetta. En enää muista, että vastasinko hänelle vai huitaisinko vain kädelläni vastaukseksi. 

Kylpyhuoneessa minä avasin hanan ja roiskutin kasvoilleni kylmää vettä. Mitä oikein oli tapahtumassa? En tiedä, mistä se tuli, mutta jotenkin minä vain tiesin, että olin tekemässä suurta virhettä. 

Jäin tuijottamaan peilikuvaani. Naimisiin? Minä? Se ei vain kuulostanut realistiselta. 

Neela tuli koputtamaan kylpyhuoneen oveen. ”Leon? Oletko kunnossa?”

”Olen”, sain vastattua, vaikka ajatukseni olivatkin niin sekavat, että olin hädin tuskin kuullut Neelan puheen. 

Sitten kokosin itseni ja kävelin hymyillen ulos kylpyhuoneesta. ”Rakas, tiedäthän mitä viini tekee mulle.”

Neela vain nauroi ja sillä hetkellä minä todella rakastin häntä, ainakin luulen niin. 

Minä tartuin häneen kiinni siinä, hänen vanhempiensa edessä ja kuiskasin: ”Mennäänkö jonnekin ihan vain me kaksi?”

Hän vastasi minulle vain nauramalla, kuin rakastunut hölmö. Ja sellainen hän olikin. Hän rakasti minua ihan vain sellaisena kuin olin. Sellaista lahjaa en ole koskaan keneltäkään muulta saanut. 

Hänen makuuhuoneessaan minä taivutin hänen vartaloaan ja suutelin häntä, kuin en olisi koskaan saanut suudella ketään. Se villi tunne, joka minut aina valtasi hänen läheisyydessään, tuli takaisin ja hetken ajan minä uskoin siihen, että meistä tulisi vielä onnellisia. 

”Minä rakastan sinua”, Neela sanoi hellästi ja piti minusta kiinni yhtä tiukasti kuin minä hänestä. Ja vaikka minä hymyilin, oli hetki mennyt ohi hänen sanojensa myötä ja tunne rakkaudesta oli poissa. Jälleen kerran mietin, että mitä helvettiä olin oikein tekemässä. En koskaan enää kyennyt vastaamaan tuohon vilpittömään lauseeseen, joten aina kun hän sanoi niin, minä vain hymyilin.

_____________________________________________________________________________ 

Pari päivää myöhemmin me lähdimme läheiseen puistoon. Silloin oli sydäntalvi ja lumi oli nuoskaista. Innostuimme leikkimään lumessa kuin lapset, ihan niin kuin mitään huolta ei olisi. Neelan oli pakko huomata se, etten minä ollut koko sydämelläni mukana tässä jutussa, mutta hän ei välittänyt. 

Kun hän tarttui käsiini lämmittääkseen omiaan, tieto iski minuun kuin salama. Minä en halunnut tätä. Oli kyllä hetkiä, jolloin minä rakastin Neelaa, mutta ne hetket olivat lyhyitä ja ohimeneviä. Tämän oli pakko loppua, ennen kuin tekisin jotakin peruuttamatonta.

”Neela, minä haluan erota”, sanoin ja suljin silmäni, odottaen hänen suuttuvan minulle. Ei tämä voinut tulla hänelle kuin puun takaa, ei hän mikään tyhmä ollut. 

Neela laski käsistäni irti ja näytti vain järkyttyneeltä. ”Älä säikyttele minua noin. Sinähän lasket leikkiä?”

”En. Neela, ollaan nyt ihan rehellisiä. Mitä meillä muka on yhteistä, mitkä edellytykset meillä muka olisi olla onnellisia loppuelämä yhdessä? Hemmetti, sinä olet vasta 19, et sinä voi vielä tietää, kenen kanssa haluat viettää pitkän elämäsi”, sain sanottua, joskin vihaisemmin kuin tarkoitin. 

”Älä tee tätä minulle”, Neela pyysi. ”Äiti ja isä ovat juuri alkaneet hyväksyä sinut, minulla on jo hääpuku valmiina ja… ja…”

”Minä olen raskaana, mitä sinä haluat että minä teen sille?” Neela päätti vuodatuksensa ja minussa kuohahti viha. Miten hän saattoi vedota johonkin sellaiseen, joka tuskin edes oli totta? Me käytimme ehkäisyä, mistä olin aina erittäin tarkka. 

”Ihan sama. Minä lähden, älä tule etsimään minua”, sanoin ja lähdin pois, jättäen Neelan siihen särkyneen sydämensä kanssa. 

_______________________________________________________________________

Koska kommenttiboksini ei toimi, en pysty vastaamaan kaikkiin ihaniin kommentteihin, joita olen saanut. Olen tästä vilpittömästi pahoillani ja yritän korjata asiaa. En myöskään pysty kommentoimaan muiden blogeihin, mistä olen myös pahoillani.

Tämä osa on hieman lyhyempi kuin muut, mutta toivottavasti pidätte silti. Seuraava osa ilmestyy varmaankin neljän päivän päästä.